Ohmygossip.fi / Ohmygossip Couture / OHMYGOSSIP Teen / Viihde & Julkkikset / Muoti & Kauneus / Rakkaus & Suhteet / Julkkisblogit / Haastattelut / Various NordenBladet.fi / Yhteisö, Politiikka & Liiketoiminta / Matkailu & Kulttuuri /Helena-Reet Ennetin blogi / Koti, Perhe & Lapset / Terveys & Hengellisyys /Uutiset

Tuija Järvinen: Pyhäinpäivän aikaa

Tuija Järvinen: Pyhäinpäivän aikaa

OHMYGOSSIP -Hyvää marraskuun alkua! Tuntuu todella oudolta, että marraskuussa on muutamia plussa-asteita ja ruoho vihertää. Tämän asian sain nähdä omin silmin muutama tunti sitten Suonenjoen hautausmaalla.

Veimme ystäväni sukulaisten haudoille kynttilöitä. Itse muistin omia rakkaita, poisnukkuneita läheisiäni erityisesti mummujani ja isääni, viemällä kynttilän nk. kauemmaksi haudattujen muistopaikkaan. Hautausmaa oli upea näky välkehtivänä valomerenä.

Olen tällä hetkellä ideoimassa jouluun liittyvää tapahtumaa ja tottakai olen huolissani siitä, muistaako taivas meitä valkoisilla lumihiutaleilla joulukuussa. Toki joulun tunnelman saa aikaan mm.  jouluvaloilla, kuusella, joulupukilla ja joulun sanomallakin, mutta mielestäni todellisen joulun tunne tulee kuitenkin suoraan sydämestä.

Helena-Reet vierailulla Kuopiossa

Tämän ja monien muiden Ohmygossip- sivustojen omistaja ja päätoimittaja Helena-Reet Ennet poikkesi parin päivän reissulla Kuopiossa, samalla hänen tehdessään pitkän matkan ympäri Suomea. Tapasin heidät Hotelli Puijonsarvessa. Tyttäret olivat kasvaneet kovasti ja kaunistuneet.

Virolaiset käsintehdyt saippuat

Sain Helena-Reetiltä hänen tuottamiaan saippuoita lahjaksi. Hän on yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa kehittänyt ne. Sain käyttööni kolme erilaista saippuaa, joista tänään testasin saunassa Pioni + Kristallisuolasaippuaa. Tuoksu on mieto kukkaistuoksu ja saippua vaahtoaa sopivasti, ei liikaa. Iho tuntuu nyt hyvin puhtaalta ja pehmeältä. Käytin saippuaa myös kasvoihin ja se ei kuivattanut  ihoani ollenkaan.

Tulen käyttämään ja testaamaan saippuoita ja kerron jatkoblogeissani omista kokemuksistani. Nyt toivotan oikein hyvää loppuiltaa.

Nyt on minulla nukkumaan menon aika.

<3 tuija

 

Tässä ovat kolme eri saippua laatua, Elisheva & Shoshana (Brändi on nimetty Helena-Reet Ennetin ihanien tyttärien mukaisesti)

Pyhäinpäivän ulkoilua

Pieni enkeli <3

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory