Helena-Reet: Loma (vol5) – Puhjennut rengas, Marilyn Kerro ja Hans H. Luik sekä konsultaatio rabbin kanssa henkien aistimisesta

16 heinä, 2017 by Helena-Reet Ennet

Print this article Font size -16+

OHMYGOSSIP – Näyttää siltä, että olen synnyttämässä ihan romaania 24 tunnin minilomasta Viljandiin! Jo vol5 – itsellenikin tuntuu vähän kummalliselta. Kauanko pohdiskelen teille sitä, mitä yhden tai toisen metsikön takaa näkyi tai mitä tuntemuksia yksi tai toinen pelto minussa herätti. Hahhaa. Se tuntemus oli minulle yksinkertaisesti suurempi, tärkeämpi ja oleellisempi kuin esimerkiksi 10+ miljoonan kiinteistön ostaminen Los Angelesista. Kuten olen aiemmin jo sanonut – raha ja tunteet ovat eri elämäänsä eläviä asioita!

Kasvavan iän ja kertyneiden kokemusten myötä ihmiset haluavat saada myös lisää selvyyttä – erityisesti siitä, mitä menneisyydessä oli. Isosiskoni on ottanut sydämenasiakseen kaivautua niin syvälle menneisyyteen kuin mahdollista – siksi hän on turvautunut korkeatasoisiin henkilöhistorian tutkijoihin ja asiantuntijoihin kootakseen perusteellisen sukupuun. Tähän mennessä hän on laatinut ja tutkinut isän puolen sukupuuta niin perusteellisesti, että se on Virossa yksi perusteellisimmin tutkituista ja kirjatuimmista menneistyyden tietolähteistä, ja se on myös Geni-sivustolla julkisesti saatavilla. Siskon suorittaman sukututkimuksen ansiosta olemme löytäneet yllättäviä sukulaisuussuhteita – esimerkiksi kauempina sukulaisina Roht, Leibach, Leipalu ja Kerro (Virossa ja Venäjällä kuuluisuutta keränneen noitaneidon Marilyn Kerron esivanhemmat… mainitsen heidät siksi, sanottakoon niin, että voimakkaasti ympäristön aistivia ja tuntevia ihmisiä meidän suvussamme on joukoittain) ja yksi Viron kuuluisimmista, rikkaimmista ja minun alallani (mediassa) huomattavimmista miehistä – Hans H. Luik, joka on jopa parin sukupolven takainen serkku! Emme aiemmin tienneet sitäkään, että Helme-nimiset poliitikot ovat meidän sukulaisiamme. Ihmiset ovat yhteydessä ja tuntevat yleensä vain sukupuunsa lähimpiä, ja oikeastaan ei olekaan mitään väliä, sillä lopulta kaikkia ovat jonkun sukulaisia, serkkuja tai puolison sukulaisia, mutta siitä huolimatta on virkistävää saada tietää, miten sukupuu on kehittynyt.

Esimerkiksi Postimees-lehti julkaisi hiljattain tarinan siitä, että tiettävästi Viron vanhimmaksi elänyt ihminen oli Maria Tomson (syntyjään Maria Geelman, 27. joulukuuta 1853 Arun kunta, Tartonmaa – 26. huhtikuuta 1966 Holstre), joka eli 112 vuotta, kolme kuukautta ja 29 päivää.

Siitä sanoisin, että lehdellä on puutteelliset tiedot… meidänkin suvussamme elettiin 112-vuotiaaksi – siitä on viralliset tiedot kirkonkirjoissa. Suure-Jaanin kihlakunnasta kotoisin ollut (Jaskan kartanoon kuuluneen) Pojon tilan isäntä Tohver syntyi 1607 ja kuoli 23.1.1719. Mihin sitten haluan tarinallani päästä? No tietysti tähän: Joka ei tunne menneisyyttä, se elää ilman tulevaisuutta – Juhan Liivin kultaiset sanat. On erittäin kiinnostavaa löytää esivanhempia, joista ei ole aiemmin ollut aavistustakaan.

Mutta jatkan äskettäisistä loma-aiheisista postituksistani. Yövyimme Viljandissa Intsun kylän Männikun Metsätilalla. Me pidimme paikasta paljon, erittäin paljon ja suosittelen sitä paikkaa kaikille koko sydämestäni! Siinä missä tavallisesti hotelliin kirjoittauduttaessa tehdään passista kopio, tulee täyttää joukko papereita, siinä siellä otettiin maksu (vain 20 euroa yöpymiseltä henkeä kohti!) ja siinä kaikki! Niin yksinkertaista ja helppoa, ja niin suuri luottamus yöpyjiin. Niin miellyttävää! Olen edelleenkin siitä paikasta haltioissani ja todennäköisesti lähden sinne uudelleen jo ensi viikolla – tällä kertaa jo kahden siskon kanssa – sekä nuoremman että vanhemman kanssa!!!

Kuten tiedätte, yhden päivän lomani aikana tapahtui kummallisia, yllättäviä ja monessa mielessä myös ennennäkemättömiä tapahtumia, joihin on vaikea löytää yksiselitteistä vastausta ja selitystä. Joka päivä eivät ihmiset tapaa kummituksia, joka paikassa ei kummittele ja jokainen ihminen ei aisti henkiä… Se on jotain, johon vasta etsin vastausta. Tällä hetkellä voi sanoa teille, että meidän suvussamme on sellaista tapahtunut paljon ja jopa liian paljon, että se tuntuisi edes jollain tavalla epätavalliselta. Minun esivanhempieni joukossa on ollut hyvin paljon luonnonihmisiä – henkilöitä, jotka ovat lukeneet luontoa kuin avointa kirjaa – ja näin jokaisessa mahdollisessa mielessä. Ihmiset, jotka aistivat luonnon liikkeitä, jotka lukevat luonnon merkkejä ja hengittävät samassa tahdissa luonnon kanssa, ovat hyvin voimakkaita – heillä on poikkeuksellista voimaa ja kykyjä. En kutsuisi sitä noitumiseksi enkä selvännäkemiseksi, mutta todellisuudessa se on olemukseltaan ja tuloksiltaan näitä mainittuja yliluonnollisia kykyjä vieläkin mahtavampaa ja voimakkaampaa. Näillä tiedoilla ja taidoilla voi sekä hoitaa, nähdä tapahtumia että lukea jo tapahtuneen merkityksiä. Mutta minusta itsestäni puhuen, olen pysyttäytynyt sellaisesta loitolla – sekä selvännäkemisestä, luonnon aistimisesta että energioiden tuntemisesta – tietoisesti! Kuitenkin heti kun niin sanotusti päästän itseni vapaaksi, alkaa tapahtua asioita. Minulle unien ymmärtäminen ja selittäminen, paikkojen ja energioiden aistiminen ja menneisyyden ”peiliin” katsominen eivät ole mitään poikkeuksellista. Viime viikon tapahtumien jälkeen käännyin jopa rabbin puoleen löytääkseni tapahtuneelle selvemmän vastauksen. Voi sanoa teille, että tuon vastauksen myös sain – se ei ole suinkaan negatiivinen, mutta minulle varsin yllättävä, ja en vielä tällä hetkellä tunne, että pystyisin tai haluaisin kertoa sitä suuremmalle lukijakunnalle. Jokainen asia omana aikanaan! Minun täytyy vielä jonkin aikaa sulatella sitä tietoa!

Mutta lopetamme nyt tuon lomakuvauksen tältä erää. Aamulla autoni rengas oli puhki ja se on riittävä merkki siitä, että tällä hetkellä en kerro teille Viljandin seikkailuista enempää. Liikennepalvelu, joka tuli puolessa tunnissa paikalle, vaihtoi renkaan, ja kriittinen tilanne oli sillä ratkaistu. Kävimme sen jälkeen vielä Ramsissa, Heimtalissa, Puiatussa, Matsimaalla ja Kõpussa ja ajoimme takaisin Viljantiin. Nautimme Viljannissa kahvilassa leivoksia ja kahvia, ja ajoimme takaisin kotiimme. Olin kokenut 24 tunnin loman aikana enemmän kuin viikon matkalla. Aion löytää tulevaisuudessakin useammin aikaa itselleni – jotta voisi tehdä töitä hyvin, tulee osata myös levätä – vaikka se loma kestäisikin vain 24 tuntia!