Iina Koppinen: Elämyksiä erämaassa, ensivaikutelmien luomisesta, ja ostoshullaannuksiani

05 tammi, 2018 by Iina Koppinen

Print this article Font size -16+

OHMYGOSSIP – Satumaisien maisemien näkymiä. Aivan loistavaa käydä omatoimimatkailuna tutkimassa vuoristoseutuja! Nestettä piti vain varata mukaan riittävästi, sillä ilman sitä ei kannata lähteä.  Vaikka etäisyydet eivät kuulostaisi pitkiltä ja tekee mieli juoksennella poluilla, niin korkeuserot tekevät kilometristäkin yllättävän haastavan.  

Erämaamaisemat laajoine tasankoineen kohti vuoria olivat huumaavan kauniita, kuten myös kaikki yksityiskohdat siellä.  Sellainen oli tämän reissun tarkoituskin.  Kokea kauneutta äkkiseltään niin karun näköisessä ympäristössä.  Sekä siellä täällä, jyrkkämutkaisten teiden varsilla – piskuiset kyläkeskittymät tarjoilivat reheviä tyyssijoita valtavien kukkien ja puustojen suojissa.  Tuli kyllä huomioitua, että siellä oli monia muitakin samoilijoita kameroiden kanssa.  Mutta tuo reissu toi jotenkin sellaista tarvitsemaani vaihtelua ja irtiottoa ihmisvilinästä.  Enkä voi olla sanomatta, ettenkö suosittelisi tuollaista tutkimusmatkaa ihan vaikka vain niiden maisemien takia!

Sieltä sain niin paljon uusia työaiheita, ja luonnoksia ja kuvia sitä tulevaa taidenäyttelyäni varten, joka siis käsittelee tätä elämää itsessään ja kaikkea kokemaani kuvallisesti ilmaistuna Adejesta, ja oikeastaan koko saarelta.  Ja kuvista minä saan innostusta ja inspiraatiota kirjoittaa, vaikka muutoin en ajattele mitenkään aktiivisesti inspiraation läsnäoloa.  Se on sana jolla haluan kuvata, kuinka minä alan kirjoittaa.  Ensin tulevat siis kuvat minulla, sitten vasta teksti.

Tässä aluksi siis kuvia erämaasta, ja melkoiseksi kontrastiksi muutama kuva Siam Mall- ostoskeskuksesta, jossa hupsuttelin mm. kuten yhdessä kuvassa, yrittäen olla mallinukke.  Lähinnä naurattaa nuo poseeraukset nyt.

Mutta jos haluaa shoppailla edullisesti, eikä ihmismassat tuota vaikeuksia, niin se Siam Mall on ehdottomasti nyt ollut minun suosikki, kun on alennuksetkin.. -70% esimerkiksi.  Ostin itselleni muun muassa tuuhean karvaturritakin – sellaiseksi kutsun sitä – koska sitten, kun palaan Suomeen, voi olla äkkiseltään kylmää.  Täällä sille tuskin on käyttöä, vaikka joskus aamuisin, ja etenkin iltaisin saattaakin tuntua pientä koleutta päivän kuumuuteen tottuneena, auringon jäljiltä.  Minulla onkin sitä varten täällä sellainen musta takki, mikä on näkynyt joissain kuvissakin aiemmin.. siltä varalta, jos tuulee kovasti tai tulee vilu muuten vain, kun minä olen tällainen vilukissa.

Kuvat: Iina Koppinen

Ensivaikutelmien luomisesta

Mietin tässä kahvikuppi toisessa kädessäni, tapaani kirjoittaa.. mistä, mitä, ja miten – koska ihmisethän tekevät helposti, nopeastikin, päätelmiä toisistaan.  Varmaan osittain jopa alitajuisestikin – lukemansa, näkemänsä, kokemansa perusteella.  Samoinhan minä itsekin teen..jos en vaikka pidä jonkun kirjailijan tyylistä kirjoittaa, niin ei se tarinakaan samoin avaudu, kuin jos nauttisin myös siitä tavasta, jolla se on artikuloitu kirjallisesti.  Sama tässä itse kirjoittaessa.

Jännitän usein etukäteen uusien ihmisten tapaamista jonkin verran.  Siitäkin huolimatta, että kaikkihan me ollaan inhimillisiä ihmisiä omine asioineen ja ongelmakohtineen, statuksesta, tai mistä tahansa muusta seikasta riippumatta!

Minä olen aika introvertti ihmistyyppi, joten olen todellakin joutunut opettelemaan – nämä tietenkin tilanteesta riippuen – muutaman jujuksi kutsumani asian, joita kanssakäymisissä käytän.  Minulla ne toimivat aika hyvin.  Voin sanoa, että aina ei ole ollut yhtä helppo mennä tilanteisiin mukaan!  Ja eikä aina voi olla sama tunnelma itsessäkään tuomassa sitä itsevarmuutta.  Muistan yhdenkin tilanteen, kun olin parikymppinen (myöhästyin näyttelyn avajaisseremoniasta kaiken lisäksi!), olin ihan valmistautumaton – arka, kuin peura ajovaloissa, ja eteeni tarjottiin mikrofonia silloin ja kysyttiin, mitä haluan kertoa maalauksistani, jotka olivat esillä – ja tämä oli vielä ensimmäinen sellainen suuri näyttely opintojen jälkeen!  Minulta kaikkosi päästä sekin vähä, minkä olisin siinä tilanteessa voinut kuvitella sanovani töistäni.  Taisin toivoa, että olisin tapettia, ettei kukaan katsoisi minua, että olisin näkymätön.

Tuon kyseisen kokemukseni jälkeen halusin oppia, kuinka liittyä tilanteisiin, joihin tietää olevansa menossa, jotka ovat positiivisia ja joku saattaa hyvinkin aidosti olla kiinnostunut  taiteen tekemisen taustoista, töiden tarinoista, ja tietysti myös ihmisestä joka niitä tekee.  Minulla on vähän kaksijakoinenkin tuo minun introverttiys – tarkoitan, että olen saanut opetella myös, etten höpöttelisi liikaa, kun itsekin innostun.

Jo paikalle saapuessa olen siis valmistautunut moikkaamaan, ja vähintään kättelemään toisia ihmisiä – tutumpia halaan mieluummin, koska kättely tuntuisi jotenkin liian viralliselta tietyllä tapaa.

Tuohon liittyy se, kuinka näyttäytyy rennon oloisesti, mutta samalla intensiivisesti läsnäolevana uusien ihmisten kanssa.  Tarkoitan, että olen opetellut siihen, ettei katseeni lähtisi vaeltelmaan puhuessani jollekin, joka ei tunne minua.  Läheisemmät nyt tietääkin, että minulle on jotenkin helpompi pitää ajatukseni koossa puhuessani, kun katson osan aikaa puhuessa toisaalle, eikä se siis todellakaan ole mikään loukkaus, olla katsomatta koko ajan silmiin, kun puhuu.  Ryhdillä ja katseella ja ehkä jollakin vähän erikoisemmalla, mutta ei niinkään valmiiksi mietityn kuuloisella aloitus-, tai vastakysymyksellä, pääsenkin jo nykyisin yleensä hyvin alkuun.  Sen jälkeen on niin paljon helpompi mennä sellaisen flown mukaan ja eteenpäin, sisäisen alkukankeuden helpotuttua.  Irtoaa hymykin, kun pystyy onnittelemaan itseään siitä, että alku onnistui.

Kohtaamiset ja keskustelut – niissä on on aina vähintään ne kaksi henkilöä, eikä voi moittia itseä liikaa, jos juttu ei luistakaan, sillä onhan toisellakin ihmisellä osuutensa ja tai voisiko sanoa – vastuunsa kommunikaatiosta, ja kyllä se on siitä toisestakin osapuolesta kiinni, mikäli juttu ei ota tuulta alleen.   Ei sellaista kannata jäädä liikaa murehtimaan, sen minä olen päättänyt.

Parasta itselläni on mennä tilanteisiin ja tapaamisiin avoimin ja positiivisin mielin.  Ja tarpeen vaatiessa myös hyvin valmistautuneena uusiin kohtaamisiin.  Oma hyvinvointi ja itsevarmuus huokuu näin ollen hyvällä tavalla myös ulospäin, toisille ihmisille.

Eccon sandaalit ja villasukat

Palaan tässä vielä tuohon alkupuolen juttuuni.  Siihen liittyy Eccon sandaalit ja villasukat.  Eccon sandaalit ja lenkkarit ovat olleet minulla täällä paljon käytössä, kun olen niin paljon liikkunut jalkaisin, jolloin se mukavuus on minulle tuntunut paljon tärkeämmältä, kuin korolliset sandaalini, jotka otin mukaan lähinnä illallisia ja muita hienompia juttuja, tai tärkeämpiä tapaamisia varten.  Eccot sopivat minun jalkatyypille niin hyvin, ja soveltuvat jaloilleni parhaiten, oli sitten kyse lenkkeilystä, tai hyötyliikunnasta.  Ovat niin mukavat jalassa.

Ja sitten ne villasukat!  Kaltaiseni vilukissa siis, enkä olisi uskonut ikinä tarvitsevani, saatika käyttäväni villasukkia Adejen ilmastossa.  Mutta niissä on jännä mekanismi verrattuna muihin sukkiin.  Jos on kylmä, ne pitävät jalat lämpiminä, mutta jos lämpimissä olosuhteissa joutuu pitämään sukkia, niin villasukat eivät hiosta.  Huomasin tuon oikeastaan vahingossa, koska kaikki minun muut sukat olivat kuivumassa pesun jäljiltä.  Sitä paitsi villasukat ovat jotenkin niin kotoisen ja mukavuuden haluisen oloinen valinta minulle, kun haluan suojata jalkojani vaikkapa terassilla aamuisin venytellessäni.

Venyttelen ja tanssin ne jalassa yksikseni ympäri asuntoa, kuten kotonakin talvisin, ja ne tuntuvat jotenkin niin pehmeiltä ja suloisilta.  Siksi joissakin kuvissakin siis näkyy minulla juuri villasukat jalassa täällä.

Vitamiinit tulevat minulle täällä pääosin terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta, mikä pitää sisällään paljon hedelmiä ja kasviksia.  Iltaisin kyllä tulee syötyä muun muassa pastaa tai kalaruokia.  Mykofarina ja Beroccan Boost ovat nyt olleet ainoat lisäravinteet minulla täällä.  Mykofarina on siis siitakesienivalmiste ja se voimistaa kehon immuunijärjestelmää.  Niitä tavallisia, kuten D- vitamiinia ei ainakaan ole nyt tarvinnut minun purkista nauttia, koska täällä on niin aurinkoista.  Tosin joudun aikalailla suojaamaan itseäni aurinkovoiteilla, sillä ihoni on sellainen, että se palaa helposti, muttei rusketu.  Mutta toisaalta, viihdyn tämän ihosävyni kanssa.  Se rusketus vain ei ole minun juttuni.

Lennokas postaus kuvineen.. hymyilen täällä kahvia juoden. Palataan pian!

xx

Iina