Ohmygossip.fi / Ohmygossip Couture / OHMYGOSSIP Teen / Viihde & Julkkikset / Muoti & Kauneus / Rakkaus & Suhteet / Julkkisblogit / Haastattelut / Various NordenBladet.fi / Yhteisö, Politiikka & Liiketoiminta / Matkailu & Kulttuuri /Helena-Reet Ennetin blogi / Koti, Perhe & Lapset / Terveys & Hengellisyys /Uutiset

Viron yleisradion johtajaksi pyrkivä Mart Luik: Tulee lopettaa sellainen itku ja valitus, että rahaa ei ole

Viron yleisradion johtajaksi pyrkivä Mart Luik: Tulee lopettaa sellainen itku ja valitus, että rahaa ei ole

OHMYGOSSIP – Viron yleisradion (ERR) hallituksen puheenjohtajaksi ehdolla oleva Mart Luik katsoo, että yleisradion 37 miljoonan euron talousarvio riittää hyvän ohjelman tekemiseen. Luik kertoi maanantaina haastattelussaan Raadio 2:lle, että ERR:n talousarvio on riittävä, mutta sitä tulee käyttää tähänastista huolellisemmin.

”Tein rahan osalta visioasiakirjassani myös nopean laskelman ja tulin tulokseen, että viimeisten viiden vuoden aikana ERR:n rahoitus on kasvanut kolmanneksen verran, mutta tänään tuota rahaa ei ehkä pitäisi myöskään käyttää loppuun”, hän sanoi.

Luikin mukaan hänen näkemyksensä on se, että yhtiön hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on luoda sellainen ympäristö, jossa talon sisäisesti kaikki tuottavat uusia ideoita, mutta ollaan myös avoimia ulkoa tulevalle ja ihmisten motivointiin tulee luoda huomattavasti luovempi ilmapiiri talon sisällä.

”Sellainen itku ja valitus tulee lopettaa, että rahaa ei ole. Aloitamme siitä. Talousarvioneuvottelut ovat jokaisessa organisaatiossa hankalia. Ihmisille täytyy tarjota mahdollisuutta tulla esiin uusin ideoin”, hän totesi.

Kuva: Mart Luik (Mihkel Maripuu/Scanpix)


Tags assigned to this article:
ERRMart LuikRaadio 2

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory