Helena-Reet: Loma (vol 3) – Holstre, Mustla ja kummituksen tapaaminen

07 heinä, 2017 by Helena-Reet Ennet

Print this article Font size -16+

OHMYGOSSIP – Uskomatonta miten paljon tunteita yhteen päivään voi mahtua! Pieni vierailu Viljandiin oli kuin vierailu avaruudessa – niin paljon tunteita, niin paljon löytöjä, niin paljon uutta ja kiinnostavaa! Ruudikülassa poikkesimme metsään – sisko kumisaappaissa ja minä varvassandaaleissa. Ei mennyt kauan ennen kuin aloin valittaa, että heinissä on käärme tai jotain muuta. Toisin sanoen pilasin yhteisen tapahtumamme. Lähdimme takaisin autolle ja panin jalkaan sukat ja siskon tossut. Jatkossa oli vähän turvallisempaa. Hyvin pian kuitenkin huomasimme, että kauniin metsän paikalla olikin vesaikko. Vot, sillä tavoin. Eipä Virosta niitä kauniita kuusikoita enää olekaan niin helppoa löytää.

Vietettyämme jonkin aikaa metsässä teeskennellen viisaita ilmeitä ja valittaen, että miten vanhaan aikaan kaikki oli toisin, päätimme mennä Mustlaan. Mustlaan halusimme mennä siksi, että Memm (isän äiti) sanoi aina, että mennään Mustlan bussilla. Se tarkoitti, että ajoimme Ruudikülaan Viljandin linja-autoasemalta Mustlan bussilla. Koska Memm niin paljon toisti sanaa Mustla, ajattelimme, että meidän täytyy käydä siellä. Emme tietenkään katsoneet karttaa, siksi satuimmekin täysin sattumanvaraisiin paikkoihin. Oikeastaan se oli osittain myös tavoitteemme – ei mennä pisteestä A pisteeseen B suurta maantietä pitkin, vaan mieluummin seikkailla ja eksyillä tuntemattomilla pikkuteillä. Me jopa toivoimme sitä, mutta koska kaikki teinviitat ja tiet on tehty niin loogisesti, eksyminen oli hyvin hankalaa.

Hieman ajoa kauniin Viljandimaan läpi ja ihaillen kauniita viljapeltoja ja runsaita hernepeltoja – päädyimme Holstresse. Siellä meitä tervehti Pärnin kauppa. No niin, sanoin, että täältä täytyy lähettää Margukselle kuva, niin hänellä on parempi mieli kuin minun edellisen, hiukan liian pitkälle menneen postituksen jälkeen (hänen sukunimensä on Pärn). Sanon usein niin jyrkästi, että jälkeenpäin kadun. Menimme kauppaan, jossa oli sinitukkainen myyjä ja tein automaattisesti pari kuvaa alkoholitiskistä ja pikkuleipähyllystä. Blogin pitäjänä teen aivan kaikesta koko ajan kuvia, sillä koskaan ei voi tietää, mitä saattaa myöhemmin tarvita. Silloin tuo sinipäinen myyjä sanoi, että kaupassa ei saa kuvata, ja niin lähdimme mutisten ulos. Kaupan edessä sattui kuitenkin erittäin ikävä juttu. Jäin katselemaan tien toisella puolella olevaa bussia, ja jalka niksahti ja kaaduin koko komeudessani pitkälleni – venäytin jalkani inhottavasti. Olin aivan varma siitä, että jalka on loukkaantunut. Siinä käsityksessä ja jalka kovasti särkien ajoimme Holstresta eteenpäin Mustlan suuntaan.

Pian olimmekin Mustlassa ja olimme aidosti ihmeissämme, että paikkakunta on niin pieni – yksi kahvila, yksi Konsum, kunnantalo, kirjasto ja koulu – siinä kaikki. Kahvilassa myytiin kuitenkin erittäin maukkaita paikallisia ruokia. Otimme yhteisesti itse tehdyn seljankan (1,50 €), paikallisen keittiön valmistaman tuulihatun ja halvaleivän sekä maitokahvin, yhteensä ei kulunut kai neljää euroakaan – en muista tarkkaan, mutta ne maistuivat jumalallisilta! Olimme yllättyneet, että sellaisessa pikkuisessa paikassa on niin maistuva ja superedullinen ruokalista!!

Sitten menimme katsomaan yhtä Tarvastun kunnassa myynnissä olevaa taloa. Se, mitä nyt kerron, on pelottavaa. Ainakin meitä se pelotti niin että vapisimme, kaduimme ja rukoilimme puoli kahteen asti yöllä. Olimme löytäneet kiinteistösivustolta KV.ee erään vanhan maatilapaikan myynti-ilmoituksen ja ajattelimme, että jos paikka on vinksin vonksin, sen voisi ostaa ja kunnostaa. Koska aikataulumme oli sattumanvarainen, emme viitsineet soittaa välittäjälle tai omistajalle ja ajattelimme, että katsomme etäämpää ja siinä kaikki (vanhat talot ovat sisältä joka tapauksessa samanlaisia röttelöitä ja vaativat täydellisen remontin). Ajoimme sinne-tänne ja kolmanteen paikkaan, mutta lopulta löysimme taloon vievälle tielle. Pysäköimme auton tien varteen ja astelimme heinämaan yli kyseisen kohteen suuntaan. Minulla jalka särki, mutta uteliaisuus ja jännitys ylittivät kivut. Pian olimmekin vanhan maatilakeskuksen portilla. Porttia tai aitaa siellä ei ollut, mutta tarkoitan tontin rajaa, ajatuksellista porttia. Sieltä emme olisi saaneet mennä eteenpäin – sehän oli yksityistä maata ja niin ei tehdä, mutta koska kyseessä oli myynnissä oleva tontti ja täysin tuntemattomassa maapaikassa, niin en tiedä millä oikeudella ajattelimme, että menemme astelemaan pihalle nähdäksemme millainen pihamaa on. Ja nyt tulee jotain kauheaa. Seisoin talon vieressä ja tunsin, että takanani on jotain. Todellakin tunsin, että joku seisoo selkäni takana. Kuljimme siskon kanssa talon ympäri ja sanoin hänelle, että tiedätkös, pidät nyt todennäköisesti minua kummallisena, mutta minulla on sellainen tunne, että täällä kummittelee. Ja nyt tulee vielä kauheampi paikka. Olin täysin varma, että sisko sanoo jotain tyyliin ”juo vähemmän” tai ”sinulla on krapula”, mutta hän sanoikin, että hänellä on sama tunne. Tarkemmin kuvattuna hän katsoi minua silmät kauhusta pullollaan ja sanoin näin: ”Minulla on täsmälleen sama tunne, en halunnut sanoa sinulle, sillä pelkäsin (vanhempana sisarena) pelottavani sinua, mutta minullakin on tunne, että joku koko ajan seuraa meitä ja on takanamme. Täällä on jotain kummallista. En osaa kuvata sitä sanoin, mutta täällä ei ole kaikki kunnossa. Täällä on jokin synkkä energia, jokin surullisuus, masennus, jotain epäluonnollista”.

Poistuimme puutarhasta takaisin tontin rajalle ja meidät valtasi erittäin epämukava tunne. Kävelimme autolle ja näimme erään paikallisen asukkaan. Emme osanneet selittää itsellemme, mitä juuri oli tapahtunut. Paikallinen nainen kertoi, että täällä ei ole vuosiin asunut ketään ja lähistöllä ei ole myöskään lapsia. Ajoimme edelleen Võrtsjärven rannalle, sitten Pahuveren kautta Paistuun ja sieltä Intsun külaan Männikun metsätilalle… mitä siellä alkoi tapahtua, on vielä kamalampaa – se kummitus/henki joko seurasi meitä tai pelko vaikutti havaintoihimme – joka tapauksessa on hyvin epäloogista, että tapahtui jotain sellaista, minkä kaksi ihmistä tuntee ja kokee samanaikaisesti … Käynnistä Võrtsjärven rannalle, Paistun hautausmaalla käynnistä ja Männikun metsätilasta voi lukea seuraavasta postituksesta!