Ohmygossip.fi / Ohmygossip Couture / OHMYGOSSIP Teen / Viihde & Julkkikset / Muoti & Kauneus / Rakkaus & Suhteet / Julkkisblogit / Haastattelut / Various NordenBladet.fi / Yhteisö, Politiikka & Liiketoiminta / Matkailu & Kulttuuri /Helena-Reet Ennetin blogi / Koti, Perhe & Lapset / Terveys & Hengellisyys /Uutiset
Helena-Reet: Tapahtumakalenteri 2018 ja ajatus menestyvän naisen kalenterimuistikirjaksi vuodelle 2019!
OHMYGOSSIP – Ostin tänään itselleni uuden kalenterimuistikirjan “2018” ja hymyilin itsekseni sitä, että muistikirjani ovat vuosi vuodelta muuttuneet aina isommiksi. Joskus ajattelin, että mitä ihmettä ihmiset tekevät 2x A4 –kokoisilla muistikirjoilla, jotka kuvaavat jättiläiskokoisena koko viikon, mutta nyt minusta tuntuu, että tarvitsen juuri sellaisen. Sain hieman pienemmän (mutta silti jättimäisen!) ja yritän sen avulla selvitä vuodesta 2018. Pidän siitä, että kaikki tärkeä on kirjoitettuna mustana valkoisella – sen suhteen olen hyvin vanhanaikainen – haluan nähdä asiat paperilla. Pidän siitä, että voin nopeasti raapustaa tarvittavat merkinnät, kääntää sivuja ja kuulla niiden rapinaa.
Muistikirja on suuri ystäväni! Suorastaan tykkään muistikirjastani – kaunis, iso ja tilava ystävä suurine vihreine nahkakansineen. Pitää mielessään kaiken tarvittavan! hahaa… Kulutin monta tuntia kaikkien erilaisten irtolehtien ja paperinkulmien muistiinpanojen kirjoittamiseen uuden muistikirjan oikeisiin paikkoihon ja vanhan muistikirjan tärkeiden asioiden siirtämiseen siihen. Nyt se on kuitenkin tehty ja ensi vuoden katsaus silmien edessä. Tähän muistikirjaan liittyen minulla heräsi monta ajatusta:
1. Koska NordenBladetin keskimääräinen lukija on iältään 45+, varakas ja menestyvä skandinavialainen nainen, ja OHMYGOSSIP-sivuston keskimääräinen lukija 32-48 -vuotias korkeakoulutettu seikkailumielinen nainen, niin seuraavana vuonna haluaisin luoda erityisen liiketoiminnasta ja matkailusta kiinnostuneen naisen vuosikalenterin. Se voisi olla tilava, tasokas, laadukas ja luotettavaa tietoa täysi ystävä vuodelle 2019! Minulla on erittäin paljon jänniä ideoita siitä, mitä tähän mennessä yksikään maailman kalenterimuistikirja ei sisällä!
2. Saattaa NordenBladet-sivuston avulla Skandinavian tapahtumien järjestäjät ja lukijat yhteyteen keskenään. Kehitän parhaillaan NordenBladet.com-sivulla järjestelmää, jolla sen voisi tehokkaasti järjestää. Jos teillä herää hyviä ideoita ja suosituksia, kirjoittakaa minulle, sillä teidän mielipiteenne, rakkaat lukijat, ovat minulle kehitystyössä kaikkein tärkeimmät!
Olen suunnitellut aikatauluni erittäin tiiviiksi, joltain osin jopa päällekkäiseksi, joten minun tulee päättää mitä valita, tai sitten delegoida velvollisuuksiani muille. NordenBladet ja OHMYGOSSIP-sivustot osallistuvat säännöllisesti lukuisille kansainvälisille messuille ja konferensseille, ja koska teemme yhteistyötä hyvin paljojen turismitoimistojen ja turismiministeriöiden kanssa ja kerromme eri maista ja niiden kulttuuritapahtumista, olemme suuren osan ajasta matkoilla. Ulkomaanmatkojen lisäksi suuren osan henkilökohtaisesta kalenteristani täyttävät työmatkat Viron, Suomen ja Ruotsin välillä – yhteistyökumppanien ja mainosasiakkaiden kanssa on paljon tapaamisia.
NordenBladetin ja OHMYGOSSIP-sivustojen lisäksi hallinnoin kahdeksan maailman mittakaavassa suuren julkisen elämän henkilön sosiaalista mediaa + omien muiden sivustojen/projektien sosiaalista mediaa ja lahjakkaan viulistityttäreni Estella Elishevan sosiaalista mediaa, esiintymisaikataulua ja yhteistyötä – kaikki tämä vie paljon aikaa, työtä, harkintaa ja parhaiden ratkaisujen etsintää. Kaikkea tätä en pystyisikään tekemään, jos minulla ei olisi kunnollista muistikirjaa. Nyt ostamani muistikirja on kyllä hyvä — mutta minulla on idea, joka tekisi muistikirjasta ihanteellisen!!! — tähän mennessä en ole löytänyt sellaista mistään maailman kolkasta! Sanotaan, että hyvät ideat syntyvät työn ja asioiden kehityksen myötä, ja se on totta!
No, ja sitten on vielä koti, taloudenhoito ja muut puuhat ja merkkipäivät. Upeaa tuntea, että elämä on vilkasta ja jokainen päivä sisältää jotain uutta ja kiinnostavaa! Monet päivät sisältävät itse laatimiani to-do -luetteloita, jotka muistuttavat, että aloittaisin uusia neuvotteluita ja yhteistyöhankkeita ja pyrkisin luomaan uusia kontakteja! Vuodesta 2017 lähtien olen NordenBladetin, OHMYGOSSIPin ja OHMYGOSSIPteenin kehittämiseen ottanut mukaan myös Estella Elishevan, joka on käynyt kanssani lehdistötilaisuuksissa, workshopeissa ja messuilla – hän on erittäin asiallinen ja haluan, että hän näkee jo nuoresta pitäen mitä maailmassa tapahtuu. Vaikka hän onkin vasta 11-vuotias, hänen monet ehdotuksensa ovat olleet erittäin hyviä ja onnistuneita ja hänelle itselleen maailmankuvaa laajentavia. Siten suunnittelen myös hänen vuodelleen 2018 viuluesiintymisten lisäksi monia yhteisiä työmatkoja, messuja ja ulkomaanmatkoja.
Olkoon meidän vuoden 2018 ”muistikirjamme” täynnä kiinnostavia tapahtumia ja saavutuksia ja toteutukoon minun ideani ihanteellisesta aktiivisen ja menestyvän naisen muistikirjasta vuodelle 2019!