Iina Koppinen: Vuoden 2018 toinen päivä – muistoja ja kommelluksiani

02 tammi, 2018 by Iina Koppinen

Print this article Font size -16+

OHMYGOSSIP – Niin se vuosi vaihtui, taivaan täydeltä ilotulitteita, ja ihmisten hurraamisen äänten säestämänä.  Tänään on toinen päivä alkanutta vuotta 2018, ja se sai minut muistelemaan, mitä kaikkea piti tuo 2017 sisällään.  Katselin hypnotisoituneena eteen aukeavaa merimaisemaa, ja muistelin hetkiä.  Viime vuoden keväthangella koiran kanssa kävelyistä aivan niihin suurimpiin minulle isoihin juttuihin saakka.. H. Castrén avaamassa pop- up- galleria- avajaisia, sekä tietenkin muut näyttelyt, ja hetket oman työni parissa.  Tai harvinaiset, levolliset aamut, kun ei ollut kiire minnekään.

Tietenkin minä mietin kaikkea täälläkin kokemaani, sellaista kaunista, ja onnellista, samalla, kun laiva ulapalla ui alkavan iltapäivän utuun jossakin tuolla, silmien kantamattomiin.  Taitaa olla piakkoin siestan aika.

Siitä tulikin mieleen, että lupasin viime viikolla jo toista kertaa La Galeria- taidetarvikeliikkeessä poiketessani, sitä pitävälle Luisille, poikkeavani ensi vuonnakin, eli toisin sanoen tällä viikolla hänen liikkeeseensä ostoksille, koska tosiaankin tarvitsen niitä taidetarvikkeita, ja täällä minulla on myös ylimääräistä aikaa harjoittaa ja muistuttaa mieleen akvarellimaalaamista, mitä en ole varmaankaan juurikaan sitten opiskeluvuosien tehnyt.  Viime viikolla siis katsoin kyseisen kaupan nettisivuilta sen aukioloajat, mutta en ottanut huomioon siestaa, enkä sen merkitystä sillä tavoin, kuin olisi ehkä pitänyt.

Törmäsin Luisiin silloin kaupungilla kuitenkin ohimennen ja menin tervehtimään. Nolostuin kovin, kun hän pyöritteli minulle päätään, kun pyysin niin ystävällisesti kuin osasin, etteikö hän mitenkään voisi tehdä poikkeusta, kun kerran on kulmilla, ihan hetkeksi avata kesken siestan, liikettä minulle.. hoitaisin ostokseni tosi nopeasti.. Hävetti kyllä, että edes sellaista kysyin, kun hän osoitti minulle kelloaan ja kertoi, ettei ole nyt töissä, koska on siesta.  Tunsin itseni ihan hirveän röyhkeäksi ja yritin hyvitellä huonoa käytöstäni kertomalla, että kyllä minä odotan.  Ja sitä lupaustani en kyllä sitten katunutkaan, sillä kävely ympäriinsä värikkäitä, kapeita kujia myöten, Los Cristianoksessa, oli minulle todella eheyttävää.

Tässä ohessa muutamia ottamiani kuvia sieltä.  Ai niin, paitsi tuo yksi, jossa aukeaa näkymä meren lahdelle, ja korkealle rantakallioseinämälle – se on Los Gigantesista!

Kuvat:  Iina Koppinen

Tosin, kävi minulle pari muutakin aika hölmöä juttua siellä Los Cristianoksessa.

Piti nimittäin poiketa toilettiin, ja valitsin Subwayn, kun ajattelin juoda jonkun limsan samalla.  Jonotettuani aikani naisten vessaan, olin, että apua, mikä paikka.. oli päivän kiireisin hetki, eikä paikkaa kukaan ollut ehtinyt siistimään.  Päätin saippuoida kädet siellä oikein perinpohjaisesti.  Tehtyäni sen, huomasin, ettei siellä oleva hana toimi.  Ei vettä.  Sitä saippuaa oli siis todella runsaasti minun käsissä.  Lopulta päädyin käyttämään tarjolla olevat loput paperit suurinpiirtein hinkatessani sitä saippuaa pois.  Ja juuri tuon takia kannan yleensä mukanani kosteuspyyhkeitä!  Paitsi tietenkin tällä kertaa.

Toinen hölmö juttu.. Oletteko koskaan sovituskopissa törmänneet sellaiseen ongelmaan, ettei ole aivan varma, kuinka jokin vaate tulisi oikeaoppisesti pukea päälle?  Minulle kävi sekin kömmähdys. Olin ihan tuskissani sovituskopissa valitsemani paidan kanssa, yrittäessäni päätellä mikä nyöri menee minnekin, ja meneekö koko vaate edes oikein päin.  Saatuani sen jotenkin päälleni siten, että kehtasin lopulta astua käytävälle katselemaan sitä paitaa päälläni kauempaa ja isommasta peilistä nähtynä, niin iloisen rempseä myyjä tuli luokseni.  Hän sanoi, että se näyttää ylläni ihan hyvälle, mutta haluaisinko ehkä pukea sen oikein päälleni?  Olin, että no joo, todellakin.. taas nolona.. Hän sanoi, että käy se noinkin, mutta rusetti tulisi tehdä kaulalle, ei selkäpuolelle, kuten minä olin sen laittanut.  Eipä ihmekään että ne ”ylimääräiset” kangashihnasuikaleet olivat niin pitkät!

Täällä olen niin kovin nauttinut väreistä, ja värien ja muotojen yhdistelmistä, niin luonnon, arkkitehtuurin, kuin niiden yhdistelmien johdosta.  Eihän Suomenkaan talvi ole musta..tai joulu, vaikkei lunta olisikaan!  Kuinka voisi, kun värejä löytyy silloinkin myös luonnosta vaikka minkälaisia.   Ymmärrän kyllä sen tavan ilmaista asia, mutten vain itse koe sitä samoin.

Viime vuonna luin muuten jokseenkin runsaasti kirjoja.  Niistä ylivoimaiseksi suosikiksi jäi mieleen Jonathan Franzenin tuotannosta romaani ”Muutoksia”.  Luin sen suomenkielellä, mutta suomennoksessakin siitä oli onnistuttu tavoittamaan, ja tekemään hyvin kielellisesti oivaltava, ja sen huumori todella iski minuun, vaikka itse tarinassa oli hyvin synkkiäkin säväyksiä, ja eräs kovin surullinen kohta osui minuun niin, että purskahdin itkuun.  Niin voimallisesti se vetosi tunteisiini.  Mutta ajattelen asian niin, että tuollaiset kyyneleet puhdistavat.

Tästä alkaneesta vuodesta minä toivon kaikille, sekä myös itsellenikin paljon iloa, ja onnea, oli sitten kyse rakkaudesta, tai urasta, työstä!

xx

Iina