Mainos:

Ohmygossip.fi / Ohmygossip Couture / OHMYGOSSIP Teen / Viihde & Julkkikset / Muoti & Kauneus / Rakkaus & Suhteet / Julkkisblogit / Haastattelut / Various NordenBladet.fi / Yhteisö, Politiikka & Liiketoiminta / Matkailu & Kulttuuri /Helena-Reet Ennetin blogi / Koti, Perhe & Lapset / Terveys & Hengellisyys /Uutiset

Iina Koppinen: Luontokuvausta ja leveitä lahkeita

Iina Koppinen:  Luontokuvausta ja leveitä lahkeita

OHMYGOSSIP –  Voihan leveälahkeiset housut! Olen aikoinaan, ja välillä nykyäänkin, todella innokas suosimaan leveälahkeisia housuja.  Tämä mieltymykseni ei saanut kolausta edes silloin, kun olin poistumassa kirjastosta, ja näin jäätävän upean miehen kirjaston portaiden alapäässä.. ihastelin tuota hoikkaa, mutta veistoksellista (syntisen komeaa voisi sanoa..) miestä, jolla oli yllään puolipitkä miesten korkeakauluksinen musta talvitakki.  Ehkä juuri siksi, että itse katsoin niin intensiivisesti hänen olemustaan ne pitkät sekunnit, katseemme kohtasivat – kuin sadussa.. Hänellä, kuka lie, oli ihmeellisen siniharmaat silmät.  Herkät.  Tarkkaavaiset.

Sydän pamppaillen kuljin hänen ohitseen niin naisellisesti sipsutellen, kuin niillä vähän liukkailla portailla korkokengilläni saatoin.  Päästyäni jalkakäytävälle, panostin koko olemukseni huokumaan itsevarmaa naiseutta.  Kävelin muutaman kymmenen metriä, ja ajattelin, että haluan vielä kuitenkin nähdä, katsoisiko tuo mysteerimies mahdollisesti perääni.  Katsoihan hän. – No ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun nuo helposti tuuleen tarttuvat, polvesta alaspäin reilusti levenevät pitkät lahkeeni muuttuivat tuulen voimasta huomaamattani purjeiksi, ja astuin toisen kengän korolla lahkeen päälle, kykenemättä enää ottamaan aikomaani eteenpäin liikkuvaa askelta.  Kaaduin suoraan lumiseen kävelytien luiskaan!

En ollut kumma kyllä ikinä kompuroinut housunlahkeisiini, vaikka olisivat olleet minkälaiset trumpettihousut.. en edes noihin maksimaalisen leveisiin, enkä sen jälkeen.  Ainakaan vielä.  Se oli niin epätyylikäs kaatuminen kuin suinkin vain voi olla!  Ihan kunnolla yltäpäältä lumessa, myös kasvoistani, taistelin itseni takaisin kävelyreitille.  Harmittihan se ihan vietävästi, jostain syystä.. vaikka nyt jo pystyn nauramaan koko tapahtumasarjalle.  Mietin jopa, että miten dramaattisen ja huvittavan pienen lyhytelokuvan siitä voisi saada editointeineen, toteuttamalla tuo alkuperäinen tapahtuma toisintona, hallitusti, vähän niin kuin “terapiaksi”.

Ja ne lahkeet olivat siis ainakin puolet vielä suuremmat, kuin alla olevan kuvan leveälahkeisissa farkuissa!

kuva: Iina Koppinen

Lueskelin tuossa aamulla vanhoja haastatteluja joita olen säästänyt.  Niistäkin näkee nyt selkeästi itsessä tapahtuneita muutoksia – siis myös itsessä, ja tietenkin edistyksen askelten jälkiä visuaalisen ilmaisun ja kuvataiteen parissa.  Vaikka ne eivät ole henkilökuvia, vaan näyttelyhaastatteluja, niin ne antavat itselle paljon näkökulmaa, mitä on ollut silloin, ja mitä on nyt.  Ne luovat muotokuvaa – omakuvaa. (Tuolla alempana on nähtävissä yksi omakuva – olen yhdistänyt sen runoon, joka osui silmiini.)

Ja yksi haastatteluista, ikävästi sivujen reunoista rispaantuneessa lehdessä, sivuaa yhtä minulle suurta rentoutuksen lähdettä – luontokuvausta.

Tähän alle sommittelen kuvien sarjoja, ja oheen alle myös kuvasin yhden pienen haastiksenkin.  Muistan, kun toimittaja jututti minua tunnin, ainakin, ripustus oli kesken, ja sitten.. – lopputuloksena tuo hyvin pieni juttu heidän lehteen.  Hyvin toimittaja oli kuitenkin saanut ytimen siihen.  Ymmärrän, että aina ei saa niitä koko sivun juttuja.  Ja kyse tietenkin siitäkin, paljonko tilaa heillä on kulloinkin lehdessä, mikäli haastatelu tehdään nopealla aikataululla, jotta se ehtii painoon mahdollisimman nopeasti.

kuva: Iina Koppinen

Kuinka kukin meistä näkee ja kokee maailman – siksikin on mielenkiintoista seurata, myös toisten kuvaajien teoksia!  Mutta nämä ovat kaikki siis omia aihekuvauksiani.

 

kuvat: iIna Koppinen

Mitä teille tulee mieleen luontokuvauksesta?  Maastoon sulautuva pieni kuvauskoju, jossa intohimoinen luontokuvaaja odottaa kameroineen sitä täydellistä luontokuvaa eläimestä vuorokausitolkulla – vai satunnaiset upeat kohteet, tai yksityiskohdat lenkkipolun varrella?  Olen kai vähän sellainen kausittainen luontokuvauksen harrastaja.  Kuvaan luontoa – erityisesti lintuja, kun järvien jäät alkavat antaa periksi  ja rannat ja salmet avautuvat sulaksi, kun  muuttolintuja saapuu levähtämään, matkalla minne lie.  Silloin minä liikun kameroineni rannoilla, ja kuvaaminen on uskomattoman rentouttavaa kaikin tavoin minulle! Pääsen omaan “kuplaani” seuratessani näitä villejä, vapaita luontokappaleita ja niiden toimia.  Minulla on ollut useampikin kamera, mutta jostain syystä tämä vanhempi Olympuksen malli SP- 810 UZ kulkee minulla noina aikoina luonnon ollessa kyseessä, mukana joka paikassa.  Ihan vain siitäkin syystä, että se on niin nopea, kevyt ja simppeli muuttuviin tilanteisiin.

Luonto.  Tavalla tai toisella.  Kaikki se on luontokuvausta, minkä kohteena on luonto.  Oli se kamera kohdennettuna sateenkaareen, kuuhun, tai kevään ensimmäiseen perhoseen.  Perusjuttua, simppeliä – haluan vain sanoa, että kuka tahansa, jota aihealue kiinnostaa, voi aloitaa siitä uuden harrastuksen.  Ainakin minulle se on sellainen palkitseva harrastus.  Kun saa onnistuneen kuvan, niin se tunne on jotenkin niin – wow!

Olemme erään tuttuni kanssa puhuneet, että pitäisimme sen yhteisen luonnon linnut- näyttelyn jossain päin Suomea.  Minun tapani kuvata lintuja on laaja- alainen ja voisi sanoa..rajaton?  Usein tallennan mielestäni tunnelmaltaan hupaisia juttuja – ilmeitä, asentoja, joihin voi jotenkin samaistua.  Kuten kanadanhanhipariskunta lipumassa hyisessä kevään vedessä, jääriitteiden lomassa, yhdessä.  Mutta näyttelyt ja tilojen vuokraukset ovat usein pitkäjänteisyyttä vaativia – halutut tilat voivat olla kolmen, tai jopa neljänkin vuoden jonojen päässä.   Facebookin kautta olen joskus laittanut kuvia Suomen luonnonkuvaajien saitille, mutta nyt en pitkään aikaan.   Olen välillä liian kriittinen, ja se kriittisyys vain kasvaa, kun katselee toisten upeita otoksia – kuvauksia.   Ja luontokuvauksen ollessa tuollainen ajoittainen harrastus, en ole siis sellainen kojussa oleileva luontokuvaajatyyppi – kuvaan niin paljon kaikkea muutakin – tilanteita, omakuvia, taidekuvia rakennuksista, asetelmia, yksityiskohtia, ja ihmisiä.  Tunnelmia visuaalisen muotoilun ja rajauksen kautta.

Selaillessani niitä vanhoja lehtiä, joissa haastateluja.. tähän päivään minulle osui silmiin Tommy Tabermannin runo, se on tuollainen pysäyttävä juuri tähän päivään.  Ainakin minulle.  Kirjoitan sen tähän – ehkä se sopii jonkun toisenkin päivään?

” Epäröinnin

kynnyksellä

kysy, kuinka paljon rohkeutta

uskallat tänään

jättää käyttämättä. “

 

 

kuva: Iina Koppinen

Runo todella koskettaa minua tänään.  Siksi tämä yllä oleva kuva.

Alla on yksittäisiä kuvia, joita olen Suomen luonnossa kuvannut.  Ensimmäisenä tuo viime vuoden kevään neitoperhonen.  Halusin tietää mitä kevään ensimmäisen perhosen näkeminen vanhankansan mukaan tarkoitaa tulevalle kesälle.  En saanut aivan tarkkaa tietoa etsimällä, mutta neitoperho ei ole ollenkaan huono “enne” kevään ensimmäiseksi perhoshavainnoksi.  Tarkoittaa värikkyydessään monipuolista ja vaiherikasta kesää – niin ainakin yhdessä tekstissä luki.  Ja toisessa “kiihkeää rakkautta”. Onko minun lukijoilla tietoa paremmin, mitä merkitsee?

kuva: Iina Koppinen

 

kuvat: Iina Koppinen

Tässä siis näytteitä – hyvinkin toisistaan poikkeavia kuvauksia.  Pysyittekö mukana?  Minua kiinnostaa tietää, mitä mieltä olette näistä luontokuvista?  Herättävätkö ne tunteita? Ajatuksia? Pidättekö?

*hymy

Palataan taas pian.. ihanat!  Hymyä Teille jokaiselle, missä olettekin – sekä kaikkea hyvää!

 

xoxo

Iina

 

 

 

 


Tags assigned to this article:
Iina Koppinenluontokuvaustrumpettihousut



Mainos:
error:
Copyright © NordenBladet 2008-2020 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory