Ohmygossip.fi / Ohmygossip Couture / OHMYGOSSIP Teen / Viihde & Julkkikset / Muoti & Kauneus / Rakkaus & Suhteet / Julkkisblogit / Haastattelut / Various NordenBladet.fi / Yhteisö, Politiikka & Liiketoiminta / Matkailu & Kulttuuri /Helena-Reet Ennetin blogi / Koti, Perhe & Lapset / Terveys & Hengellisyys /Uutiset

Tuija Järvinen: Virossa pienen Murimäen kylän Juhannusjuhlassa

Tuija Järvinen: Virossa pienen Murimäen kylän Juhannusjuhlassa

OHMYGOSSIP – Minulla oli eilen mahdollisuus osallistua pienen Murimäen kylän Saku valdissa aikaiseen Juhannusjuhlaan. Kylä on todella pieni ja intiimi, sillä kylä koostuu 13 talosta ja niiden asukkaista. Helena-Reetin kylässä kaikki tuntevat toisensa ja yhdessä vietetään aikaa myös aikuistenkin kesken.

Kylän lapset leikkivät vapaa-ajallaan toistensa kanssa yhtä paljon kuin Astrid Lindgrenin kirjassa esiintyvät Bullerbyn kylän lapset.

Kylän juhlassa juhannuskokon virkaa vastasi iso astia, jonka sisällä poltettiin puita. Juhlassa oli myös monenlaista tarjoilua. Leivonnaisia, tummaa leipää, mansikoita, makeisia, kakkuja ja lihaa. Juhlassa oli myös mukana esiintymässä pieni bändi, joka koostui naisista. He lauloivat ja soittivat erilaisia instrumentteja. Lapsille oli varattu  pomppulinna. Siellä he innoissaan leikkivät ja pomppivat.

Koska seuraava päivä oli työpäivä, juhlat päättyivät 00.30 yöllä. Kello on nyt kolme täällä virossa ja viime yö oli hyvin sateinen. Nyt näyttää siltä, että sää alkaa parantua, joten taidamme lähteä ulos.

 

 

 


Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory