Iina Koppinen: Harmaan ja valkoisen sävyjä

12 joulu, 2017 by Iina Koppinen

Print this article Font size -16+

OHMYGOSSIP – Kun kirjoitan tätä, päivä on todella harmaanvalkoinen.  Ja siitä syystä nuo kuvatkin ovat siihen sävyyn sopivat.  Selailin siis kuva- arkistojani, sillä tällä ilmalla ei ainakaan ulkona kuvaaminen houkuta, valonpuutteen takia.  Kuvien taustat on samat, kuin mitä on nähty aiemminkin, eikä varmaan viimeistä kertaa.  Mutta niin – tuolla ulkona minä kävelin tovin omiin ajatuksiini vaipuneena sakenevassa lumisateessa, ja fiilistelin.  Kohta nämä maisemat vaihtuvat toisenlaisiin, hetkeksi ainakin, kun lähden valmistelemaan ja työstämään ensivuonna tulevaa näyttelyäni.

Tänne tulee valkoinen joulu.  En halunnut kävelessäni kiirehtiä.  Kun muutenkaan elämäntyylinä kiire ei toimi, voin kertoa omasta kokemuksesta.  Ja tämä on siis eri asia, kuin ulkoinen kiire.  Tarkoitan enemmän sellaista pään sisälle jämähtänyttä kiirettä.  Minä opettelen siitä pois – kiireestä sisäisenä olotilana.  Sillä kiire sisäisenä olotilana on vain liian nopeasti tehtyjä, huitaisemalla toteutettuja juttuja, joita joutuu pahimmassa tapauksessa korjaamaan myöhemmin.  Ajattelen, että rauhallisemmalla asenteella tämän kaiken ulkoisen kiireen keskellä, kykenee paremmin hallitsemaan omaa ajankäyttöä, ja siis pystyy huomioimaan hetkiä, ja pysähtymään helpommin, kun on sen aika.

Minulla ei myöskään aikaisemmin ole oikeastaan ollut ajatuksia sellaisesta inspiraatiosta – ei ainakaan omaan työhöni, eli kuvalliseen ilmaisuun liittyen.  Minulle se sana, ja ajatus on vähän vieras.  Luen paljon, ja katselen vaikkapa muotilehtien kuvia, tai kuvia instagramissa, katselen ihmisiä – kuuntelen ja olen kanssakäymisissä.   Minä koen että työ on tehtävä. Se on tehtävä tiettyyn ajankohtaan mennessä.  Tämä on kuitenkin siis mielestäni enemmän työmoraalia, kuin inspiraatiota.  Toki niiden muotityylisten kuvien katselu, tai taidekuvien katselu – on mielekästä, sillä toiset ihmiset on niin helppo nähdä kauniina iästä riippumatta.  Omakuva sen sijaan ei ole lainkaan niin helppo.  Nämä ovat kasvoni, jotka näen joka päivä, tämä on vartaloni.  Minä tiedän, mikä minulle sopii ja mikä taas ei imartele ollenkaan vartaloani, tai kokonaisuutta.

Kyllä minä joskus heittäydyn.  Pukeudun ehkä liiankin ylitseampuvasti käydäkseni lähikaupassa, tai näen vaivaa saadakseni kasvoni näyttämään kauniilta väsyneenäkin, vain poiketakseni kahvilla tutussa kahvilassa.  Useimmiten ainakin aiemmin, olen kuitenkin pukeutunut melko turvallisesti, suureksi osaksi juuri tummiin sävyihin, ja tai mustaan, kun on ollut kyse minulle tärkeästä tapahtumasta, kuten nyt näyttelyiden avajaisista.  Nykyisin yritän muuttaa sitä tapaa, ja tuntea oloni mukavaksi myös näyttävämmissä asukokonaisuuksissa.

Etenkin nyt alkusyksystä sain taas tuta, ettei pitäisi koskaan sanoa, ei koskaan, kun Heidi Klum toi leopardikuosit vaatteisiin Suomenkin Lidleihin.  Olin nimittäin ajatellut, ettei se leopardikuosi varmaan ole minun juttu.. niin, ainakin siihen asti, kun näin niitä vaatteita.  Innostuin kovasti.  Ja nyt minulla sitten onkin vaatekaapissani leopardikuosihuppari.. ja ihana takki, minkä voi yhdistää monien eri värien ja myös materiaalien kanssa vaikkapa pikkujouluihin.  Pukeutumisessa minun tyylini on varmaan aikalailla kuvailtavissa tyttömäisellä kosketuksella aikuinen, kuitenkin.

Tähän alle lisään vielä yhden kuvan, joka sopii tämän päivän sävyihin.  Sillä värit ja sävyt ja muodot kokonaisuuksina viehättävät minua, myös vaatteissa.  Kuten tietenkin työssänikin.

Kuvat: Iina Koppinen

Tällaisia ovat tämän päivän sävyt minulle täällä.  Tällaista minä ajattelin tänään.

xx,
Iina